Finnish English Russia
Isoäidin Aikaan
Pikahaku
Tuoteryhmät
Muistojen säveliä yli
50 vuoden takaa
Valokuva-albumi
Elävää kuvaa
Linkit
Entisajan kyläyhteisö
Maitolaiturilla
Medialle
Iltapuhteita lapsille
Tuvan tunnelmia
Uutisvakka
Uutiskirje
Sähköpostiosoitteeni:
Maksutavat
Linkkuveitsi

-Mittee sinä tytölle tuommosta terävätä veihtä ostamaan, kato nyt mite ver rapattaa, äksyili äiti isälle sitoessaan sormeani.

- Ei minnuu  koske yhtään, yritin, vaikka koski että…

Isä katseli nolonnäköisenä ja minusta näytti, että murheellisenakin. Tajusin silloin, että isä oli kai toivonut minusta sittenkin poikaa.

Päätin mielessäni, että kyllä minä yhtä pojankossia vastaan ja opin pajunpillejä vuolemaan isän mieliksi.

Äiti otti linkkuveitseni ja tyrkkäsi sen astiakaapin ylähyllylle, kauas ulottumattomiini.

-Siellä on ja pyssyy, ärähti hän vielä vihaisena meille molemmille. Isä vilkaisi minuun ja menimme ulos yhdessä äänettöminä.

-Minä kyllä otan sen itellen, yletän tuolilla seisten, uhosin isälle.

-Anna jonkun aekoo olla, suat vaekka selekääs. Äetis on ärhäkkä naenen ja sitä on toteltava, isä varoitteli.

-Veihti on minun, enkä aena huavoja veistele, uhosin yhä.Isä vain nauroi ja pölläytti tukkaani mennessään.

 Muutaman päivän olin ilman aarrettani, mutta kun äiti oli lypsyllä, siirsin tuolin kaapin viereen ja yletyin veitseeni. Haava oli jo melkein parantunut ja kärsin vuolla taas kuin ennenkin. Ja tuskin äitikään muisti tarkistaa kaapin ylähyllyä, vaan unohti koko asian.

-Yks kana varmaan munnii kellarin katon alle. Sitä olis piettävä silimällä. Tytöt sua pittee, komensi mummo meitä.

Aamupäivin kiersimme kanojen pesiä. Niitä oli navetan parvella monessa kohtaa ja riihen nurkalla yksi. Mummo antoi tuokkosen, johon keräsimme munat ja sitten varovasti kiikutimme keittiöön.

-Sinne katon alle tuas yksi kana mäni, selitimme samalla. Kellarin katto oli matalalla ja täynnä ruisolkia suojaamassa pakkaselta. Sinne ei mahtunut kuin ryömimällä.

-Sinä isompana suat kontata, komensi mummo minua antaen tuokkosen kouraani. Minulle se oli arvovaltakysymys, eikä sinne Maija olisi uskaltanutkaan.

Ryömin pienestä oviluukusta sisälle. Oli vähän pimeääkin. Konttasin edestakaisin, kunnes löysin pesän. Katto vietti molemmin puolin ja pesä oli aivan ahtaimmassa paikassa kattohirren alla. Juuri ja juuri yletyin mahallani siihen. Olihan siellä kymmenen munaa, viimeinen vielä lämmin. Mummo oli mielissään, kun kiikutin saaliini hänelle.

-Katohan tyttöö, löyspäs pesän, kehui hän minua.

Mutta linkkuveitsi, missä se oli?

Esiliinan tasku oli tyhjä. Aloin itkeä. Ei, nyt täytyi ajatella. Menin takaisin kellarin katon alle. Siellä se varmasti putosi esiliinan taskusta ryömiessäni. Vatkasin olkia käsilläni, ryömin ja kääntyilin. Miten paljon olkia olikaan, kaikkialla vain olkia, eikä veitseäni missään. Sisukkaasti kuitenkin jatkoin etsimistäni. Isä ei varmaan ostaisi uutta. Harmitti valtavasti.

Sitten muistin äidin neuvon. ”Kun tulloo oekein paha paekka, kannattaa rukkoella.” Rukoilin ja itkin. Höpötin omin sanoin  hätääni Jumalalle työntäen samalla kättäni olkiin. Linkkuveitsi oli kädessäni!

-Se kuuli heti! kiljaisin minkä jaksoin. Aarteeni oli löytynyt. Ryömin pois ja suljin oviluukun. Hyppelin ympäri pihamaata ja riemuni oli rajaton.

-Mikä tuolle tytölle on tullut? ihmetteli Emma ohikulkiessaan.

-Se kuuli heti, sanoin linkkuveitsi korkealla, pääni yläpuolella ja juoksin rantaan äidille kertomaan. 

Suomen Verkkomaksut
Evolution Solutions Verkkokaupparatkaisu