Finnish English Russia
Isoäidin Aikaan
Pikahaku
Tuoteryhmät
Muistojen säveliä yli
50 vuoden takaa
Valokuva-albumi
Elävää kuvaa
Linkit
Entisajan kyläyhteisö
Maitolaiturilla
Medialle
Iltapuhteita lapsille
Tuvan tunnelmia
Uutisvakka
Uutiskirje
Sähköpostiosoitteeni:
Maksutavat
Äiti navettakaivolla

Aitan navetan vieressä oli toinen kaivomme, niin sanottu navettakaivo. Sen vesi meni navetan tarpeisiin. Illoin aamuin talviruokinnan aikaan vintti vinkui äidin kipatessa vettä ränniin, joka vei sen navetan puolella olevaan suureen sammioon. Vettä meni navetassa juotto- ja suurusvedeksi ja karjakeittiöön muuripataan, joka lämpeni aamuin illoin.

Vettä meni varmaankin satoja litroja päivittäin ja se määrä nostettiin vinttikaivosta käsipelillä vivuten ja kaivonkannella seisten oli ilma mikä tahansa. Sen työn teki aina äiti, koska oli talon miniä. Käsin myös lypsettiin, mutta siinä oli Emmakin apuna.

Navettakissa oli oppinut maidonjuonnin suoraan lypsysuihkusta. Naiset olivat sen niin opettaneet ja sitten he ilkeyksissään suihkuttivat välillä suun yläpuolelle. Silloin alkoi nopea silmien pesu kesken juonnin ja sekös naisia nauratti. Hupinsa itse kullakin ja mirriä varmaan kiukutti.

Lämmin, vastalypsetty maito kannettiin keittiön vieressä olevaan kafferiin, jossa se laskettiin tai separoitiin. Siinä kerma ja kurri erottuivat. Kermasta kirnuttiin hapattamisen jälkeen voita ja kurri juotettiin vasikoille, vain vähäinen määrä hapatettiin kokkelipiimäksi. Se yhdessä kirnupiimän kanssa sekoitettuna oli mainio ruokajuoma.

Heräsimme aina maitokoneen jyrinään ja hiippailimme keittiöön. Maija oli sitten mielestäni hassu. Hänelle oli jätetty valmiiksi keittiön pöydälle lämmin maitomuki ja kaksi sokeripalaa sen viereen. Sen hän joi nautiskellen ja sokeria maiskutellen. Inhosin lämmintä maitoa, enkä olisi juonut sitä mistään hinnasta. Aamujuomani oli aina mehu. Piimä oli kyllä herkkuani, varsinkin kylmänä ja juuri kellarista tuotuna.

Verkko-Tuomaskin joi piimää ja oikein katselimme, kuinka hänen harmaaseen partaansa jäi joka kerran piimänokareita. Salaa sille nauraa kikattelimme keskenämme varoen äidin huomauttamista.

Kesäisin naisilla oli helpompaa. Lehmät lypsettiin veräjällä ja ne joivat itse järvestä. Vettä meni huomattavasti vähemmän, vain siat ja vasikat tarvitsivat lämmintä vettä. Ei tarvinnut kovin kauan kaivolla vivuta ja monta kertaa karjakeittiön pataan jäi vielä kuumaa vettä iltaa odottamaan.

Toista oli talvipäivisin. Työ karjapuolella lisääntyi moninkertaiseksi. Kovilla pakkasilla lapaset jäätyivät ja käsiä paleli. Äidin piti vaihtaa lämpimät vanttuut välillä. Ne olivat muurinpadan kuumalla kiveyksellä kuivuneet lämpimiksi.

Ilta alkoi hämärtyä ja me olimme mäessä rontalla. Oskari ajoi viimeisen rankakuormansa liiterin taakse, riisui ruunan valjaista ja talutti sen talliin. Äiti kuuli mekkalamme rontalta.

-Paekalla tuppaan sieltä, hän huuteli kaivonkannelta.

Se oli käsky, jota arvasimme odottaa. Lähdettävä oli ja rymistelimme sisälle.

-Märät kenkänö ja rytkynnö tänne, määräsi mummo heti.

Heittelimme ne uunin vierustalle ja istuimme keinumaan. Mummo viritteli ulkovaatteemme pellin naruihin ja nosteli kenkämme ranssille. Mummo oli kyllä hyväkin, vaikka välillä ajoi pihalle, jos ei hänen mielestään apua tullut. Katselimme äänettöminä mummon puuhailua.

-Siellä kuivavat uamua varten, mutisi hän mennessään keittiöön askareilleen.

Toki ne kuivuivatkin ja olivat vielä aamulla lämpimät, valmiina uusille retkillemme talvimaisemiin.

Suomen Verkkomaksut
Evolution Solutions Verkkokaupparatkaisu